Tervetuloa Joensuun seudun ICT-ohjauksen blogiin! Täältä löydät ajankohtaista tietoa seudulla järjestettävistä koulutuksista sekä ICT-ohjaajien kirjoittamia kertomuksia ja kuvauksia esi- ja perusopetuksen tvt-ohjauksista.


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kokemuksia Marjalan eskarista

Heips! 
Olimme täällä Marjalan koulun eskarissa onnekkaita, kun saimme tutustua pädeihin viikon ajan!
Lapset - kuten myöskin aikuiset ottivat vastaan innostuneena ja lyhyen ohjaustuokion jälkeen pädien käyttö sujuikin hienosti, ilman alkuvarovaisuutta. Lapsista huomasi, että suurelle osalle tämä `formaatti`-työskennellä olikin jo tuttua 
ja oppimisympäristönä toimiva. 

Opetuspeleissä oli alkuun hieman haastetta, mutta parin päivän jälkeen kaikki ´tasot´olikin jo pelattu läpi. Piirustusohjelmaa käytimme myös ahkerasti, liittyen Salaisen Maan esiopetusmateriaaliin/hahmoihin sekä jotku kirjoittivat oman tarinankin. 

Valokuvausta hyödynsimme pihasuunnistuksessa ja kuvakäsittelyohjelmalla vääntelimme naamoja. Koneessa olevat Lego-pelit vetivät puoleensa etenkin poikia ja loppuviikosta aika olisi mennyt vain näiden pelien parissa... 

Tulevaa työskentelyä ajatellen, toivelistalla olisikin elokuvan/animaation tekemiseen- ja kuvakirjan laadintaan soveltuvat ohjelmat! Tässähän olisi vain mielikuvitus rajana... :)

- Summa Summarum, kokemus hyvä ja positiivinen! Vaatii opettajilta hieman viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta löytää omalle ryhmälle soveltuvat tavat hyödyntää pädejä. Ideoita siis jakamaan ja hyviä sellaisia kehittelemään!

                                         Teknariterkuin, Aku ja Lari
                                          Marjalan Koululta


*** Marjalan koulu aloitti ensimmäisenä kouluna Joensuun seudun ICT-ohjausprojektissa iPadien käytön esiopetuksessa. iPadit olivat 22 lapsen esiopetusryhmässä käytössä viikon intensiivijakson ajan. Lisää Mesimarjojen kokemuksista paikallislehti Karjalaisesta Joensuun seudun kouluihin teknologiaprojekteja

maanantai 8. syyskuuta 2014

Pedagoginen suunnitelma alakoulun tunnille



Tuntisunnitelma on opettajille tuttu juttu ainakin opettajankoulutuksen ajoilta. Käytännön työssä sitä harvoin enää tarvitaan. Kokeneen opettajan tuntisiunnitelma syntyy usein intuitiivisesti omassa mielessä ja täydentyy sekä muuttuu joustavasti vuorovaikutustilanteen vaatimusten mukaan oppitunnilla.

Mobiilipedagogiikassa, samoin kuin muussakin ICT:n opetuskäytössä, tuntisiunnitelman käyttöön palauttaminen auttaa opettajaa jäsentämään uusia elementtejä ja työkaluja vanhaan viitekehykseen. Mobiilipedagoginen tuntisiunnitelma varmistaa sen, että teknologiaa ei käytetä pelkästään teknologian takia, vaan se toimii tarkoituksenmukaisesti oppimisen edesauttamisessa. 

Omien ajatusten kirjoittaminen ylös auttaa myös jäsentämään sitä, mihin kaikkiin tavoitteisiin oppisuunnitelmalla on tarkoitus edetä. Kun suunnitelmaan merkitsee heti tunnin jälkeen omat kommentit ja huomiot oppitunnin kulusta, helpottaa se myös seuraavan opetuskerran valmistelemista.

Ohessa alakoulun mobiilipedagogiikkaa varten kehittelemäni tuntisuunnitelmapohja. Se perustuu omiin opetus- ja ohjaus kokemuksiini ja toimii hyvin minulle itselleni. - Paras tuntisuunnitelmapohja omaan käyttöön on yleensä opettajan itsensä tekemä. Toisen pohjasta on kuitenkin mahdollista saada uusia näkökulmia omaan työhön.

Tällä oppitunnilla aloitimme Reijolan koulun ykkösten kanssa Mobiilioppimiseen intensiivijakson. Oppitunnin jatkoksi pidimme välitunnin jälkeen toisen ohjaustunnin, jolla keskityttiin enemmän valokuvaamiseen ja siihen milloin ja mitä saa kuvata. Laitteet jäivät tämän yhteisen startin jälkeen Reijolaan lainaan viikoksi ekaluokan ja kutosluokan yhteistä projektiviikkoa varten.



ICT-ohjaaja
Mari Petrelius
Varhaiskasvatus- ja koulutustoimi
Joensuun kaupunki

maanantai 1. syyskuuta 2014

Mesimarjat menevät mobiiliin: mobiilioppimista esikoulussa iPadeilla



Joensuun Marjalan koulun 22 lapsen esiopetusryhmä Mesimarjat aloitti ns. 1:1 opiskelemisen tablet-laitteilla syyskuun ensimmäisenä päivänä. Mobiilioppimisprojektin kestoksi suunniteltiin viikon intensiivijakso, jonka aikana toteutetaan esiopetuksen opetussuunnitelmaa iPad-laitteiden kanssa. Viikon toteutukseen osallistuu opettajien lisäksi pedagoginen ICT-ohjaaja. iPad-laitteet on lainattu koulutoimen SciBREAK-projektilta.

Kuva. Eskarin mobiiliviikon pedagoginen suunnitelma 1.9.2014. (Kuva suurenee klikkaamalla.)

Käytännön toteutus alkoi perustaitojen opettelusta

Projekti alkoi siitä, kun ICT-ohjaaja saapui maanantaiaamuna eskariin laitteet mukanaan. Ensimmäisen ohjaustuokion aikana esikoululaiset ja opettajat tutustuivat yhdessä laitteiden perusominaisuuksiin. Yhdessä katsottiin mistä laite pannaan nukkumaan, kuinka se herätellään unilta ja missä on "taikanappi" eli kotipainike. Sopivaa kosketusta ja rohkeutta laitteen käyttöön haettiin pelailemalla vapaavalintaisia lastenpelejä kotinäytöltä.

Oppilaiden pelaillessa padeillaan opettajat saivat vielä lisäohjeistusta laitteiden käyttöön. Yhdessä katsottiin läpi laitteen sammuttaminen, koska se on helppo ensiapu viikon aikana mahdollisesti ilmeneviin ongelmiin. Opettajille näytettiin myös asetuksista langattoman verkon valitseminen mahdollisia verkko-ongelmia silmälläpitäen. Pelailun lomassa kaikki lapset opettelivat vielä löytämään äänenvoimakkuuden säädön yhdessä opettajien kanssa.

Pienen pelailutuokion jälkeen lapset kävivät koulutöihin. Vartin opetustuokiossa etsittiin kamera-appi ja kuvailtiin takakameralla kavereita sekä opettajia. Tämän jälkeen etsittiin etukamera, ja otettiin hassuja, mutta niin muodikkaita "selfieitä". Riemun takaamiseksi kokeiltiin vielä Photo boothia. Näin saatiin padeille kerättyä materiaalia myöhempää kuvat-appiin tutustumista varten.

Toisessa tuokiossa tutustuttiin appeihin

Ruokailun jälkeen ryhmällä oli vielä toinen ICT-ohjaajan vetämä 30-minuutin tuokio, joka aloitettiin katsomalla kuvat-appista aiemmin otettuja valokuvia. Jokainen sai esitellä omat parhaat otoksensa muille. Tässä apple-TV olisi ollut mukava lisä, mutta tämän eskariryhmän tiloissa ei ollut käytettävissä nettiä ollenkaan, niimpä oppilaat näyttivät kuvia omilta padeiltaan ja hyvinhän se niinkin kävi! Kuvat ohjelma on erinomainen apuväline nipistämisen ja napauttamisen opettelemiseen. Samalla myös tuli tutuksi mitä roskiksen kuvasta tapahtuu.

Omien "selfie"-kuvien innoittamina piirreettiin Drawlla iloisen värinen omakuva. Tunnetilaa tasapainottamaan se sai kaverikseen pelottavan värisen hirviön, jolloin jokainen tuli kokeilleeksi värin vaihtamista ja pyyhekumia. Tuokion päätteeksi kurkattiin muutamiin viikon aikana käytettäviin oppimispeleihin. Nähin sovelluksiin ja niiden välillä siirtymiseen oli myös piiloitettuna lisäoppia laitteen peruskäytöstä ja moniajon toiminnasta. Esikoululaiset olivat nopeasti oppivaa sakkia ja projektin innokkaan starttauksen jälkeen iPad-laitteet jäivät opetusryhmän käyttöön koko viikoksi.

Pedagoginen suunnitelma työskentelyn pohjana

Lähtökodaksi esiopetuksen mobiiliviikolle laadittiin pedagoginen suunnitelma. Suunnitelman pohjana käytettiin seuraavia ajatuksia:
  • esiopetuksen opetussuunnitelman toteutuminen opetuksessa
  • lyhyet opetustuokiot, viikon intensiivijakso
  • selkeät ohjeistukset, suuri ryhmäkoko
  • kaikki tekee, ei odottelua
  • käytettävien menetelmien integroituminen moniin oppisisältöihin
  • laitteen peruskäyttötaitojen opetteleminen
Suunnitelmaa tullaan muokkaamaan edelleen syksyn muiden eskariprojektien tarpeeseen viikosta saadun palautteen perusteella. Saat suunnitelman isommaksi klikkaamalla kuvaa!



ICT-ohjaaja Mari Petrelius
Varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut
Joensuun kaupunki