Tervetuloa Joensuun seudun ICT-ohjauksen blogiin! Täältä löydät ajankohtaista tietoa seudulla järjestettävistä koulutuksista sekä ICT-ohjaajien kirjoittamia kertomuksia ja kuvauksia esi- ja perusopetuksen tvt-ohjauksista.


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Pelillisyyttä rakentamaan



MinecraftEdu & Nuts'n'Bolts


Minecraft on yksi maailman suosituimmista peleistä. Minecraftissa on kyse maailmasta, joka koostuu palikoista. Pelissä palikoista voi esimerkiksi rakentaa tai niitä voi kaivaa; vain mielikuvitus on rajana.

TeacherGaming-yhtiö on kehittänyt pelistä opetusversion, MinecraftEdun. Opetusversio on muuten samanlainen kuin varsinainen peli, mutta opettajalla on supervoimia. Näin opettaja pystyy hallinnoimaan peliä. Maailmalla opetusversiota pelataan yli 15 000 koulussa. Suomessa mukana on ollut noin 50 koulua. Tämän jälkeen noin 1/3 Suomen Minecraft-kouluista sijaitsee Pohjois-Karjalassa!

MinecraftEdulla voidaan kehittää oppilaiden ns. ”soft skillejä”, kuten luovuutta sekä vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja. Toki pelillä voi treenata vaikkapa matematiikkaa, historiaa tai maantietoa.
Joensuun seudulla kaikille halukkaille peruskouluille on hankittu Mediakeskuksen toimesta peli käyttöön kevään aikana. Ja kaupan päälle on tullut laadukas koulutus pelin pedagogiseen hyödyntämiseen. Kevään aikana yhteensä 28 opettajaa on saavuttanut Minecraft-ekspertin arvon näissä koulutuksissa. Koulutetut opettajat voivat omissa kouluissaan opastaa kollegoita pelin saloihin.
Toivottavasti peli saavuttaa kouluissa suuren suosion myös opetuskäytössä. Minecraft-puhe koulun käytävillähän on ollut tuttua jo pitkään, mutta nyt siihen toivottavasti saadaan uusi ulottuvuus.

Samalla kun MinecraftEdua on koulutettu, ovat eskarit ja alakoulujen oppilaat päässeet mukaan kehittämään uutta opetuspeliä, Nuts’n’Boltsia. Peli on tablet-laitteella pelattava ohjelmointia opettava robottipeli. Pelin valmistuttua siitä tulee opetuskäyttöön tarkoitettu, visuaalisesti toimintaa ohjaava peli. Visuaalisuuden vuoksi esimerkiksi lukutaitoa ei tarvita. Opettajan ei tarvitse itse olla koodausmestari, jotta pelin voi ottaa käyttöön; peli opastaa etenemisessä. Peliä kehitetään saadun palautteen ja kokemuksen perusteella valmiiksi tuotteeksi TeacherGamingin toimesta. Esimerkiksi viikolla 17 yli 200 eskarilaista ja 1.-2. –luokan oppilasta pääsi pelaamaan ja kehittämään peliä eteenpäin. 


torstai 28. huhtikuuta 2016

SciFest lähestyy!

Tiede- ja teknologiafestivaali SciFest järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa Joensuu Areenalla. Tapahtuma on avoinna torstaista lauantaihin 12.-14.5.2016 ja tarjolla on runsaasti erilaisia työpajoja, luentoja, kilpailuja, esityksiä sekä muuta tieteeseen, ympäristöön ja teknologiaa liittyvää ohjelmaa. Tapahtuma on suunnattu erityisesti koululaisille, opiskelijoille ja opettajille, mutta myös muut henkilöt ovat lämpimästi tervetulleita!

Joensuun Mediakeskus ja ICT-ohjaajat ovat tiiviisti mukana tapahtuman järjestämisessä. ICT-ohjaajat pyörittävät tapahtumassa omaa pajaansa "Pallon salattu puoli", jossa tutustutaan lisätyn todellisuuden kautta mm. avaruuteen ja kemiallisiin reaktioihin. Koska toivomme mahdollisimman paljon kävijöitä pajaamme, Mediakeskus tarjoaa kaikille seudun kouluille kyydityksen tapahtumaan! Toivottavasti mahdollisimman monet koulut ovat tarttuneet tähän tarjoukseen, sillä ennätysmäärä uusia työpajoja kaipaa ennätysmäärän kävijöitä!

Tavataan SciFestissa!



maanantai 18. huhtikuuta 2016

#itk2016

Viime viikolla koitti yksi kevään huippuhetkistä, kun Hämeenlinnassa järjestettiin perinteinen ITK-konferenssi. Tarjolla oli paljon erilaisia foorumeita, teemaseminaareja, postereita, näytteilleasettajia sekä muuta mielenkiintoista ohjelmaa liittyen opetukseen ja teknologiaan. Itse asiassa tarjontaa oli niin paljon, ettei kaikkeen kiinnostavaan edes ehtinyt mukaan! Onneksi lähes kaikissa esityksissä oli läsnä innokkaita tviittaajia, jotka tiivistivät esitysten keskeisimmän sanoman kaikkien saataville (#itk2016). Myös Periscope-lähetyksiä laitettiin paljon.

Tilaisuuden ohessa ehdittiin myös hieman juhlimaan, sillä Hämeenlinnassa käynnistettiin OKM:n tukema ja Joensuun koordinoima Liiku, tutki ja oivalla! -hanke. Hankkeessa yhdistyy liikkuva oppiminen, oppimisen digitalisaatio sekä avoimet oppimisympäristöt ja siinä on mukana Joensuun lisäksi kuusi kuntaa, Wau ry, Suomen Vanhempainliitto ja Seppo-tiimi. Mukana olevien kuntien opettajia tiedotetaan asiasta tarkemmin lähiaikoina. Lyhyesti sanottuna kyseessä on ihan mahtava juttu!

Tapahtumasta jäi käteen paljon erilaisia ideoita kuinka kehittää Joensuun seudun TVT-ohjausta, hyviä sovelluksia ja niiden käyttövinkkejä sekä uusia tuttavuuksia ja yhteistyökuvioita, näin muutamia mainitaksemme. Kokonaisuudessaan reissu oli mm. pitkien matkojen vuoksi melko rankka, mutta erittäin antoisa. Mikäli tapahtuma jäi sinulta väliin, kurkkaa tunnelmia Twitteristä hashtagilla #itk2016 tai alla olevalta videolta!


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hyödyllisiä sovelluksia tablet-laitteille, osa 3

Suosikkisovellusten sarjamme jatkuu! Tällä kertaa esittelyssä alakoulun ohjelmointiin ja koodaukseen sopivia sovelluksia.


KODABLE
Kodablessa tehtävänäsi on ohjeistaa pyörivät karvapallot kentän läpi keräten samalla mahdollisimman paljon kolikoita. Ohjeistus tapahtuu asettamalla nuolipalikat oikeaan järjestykseen. Kentät vaikeutuvat vähitellen pelin edetessä. Kodable sopii parhaiten pienille, noin 5-8 -vuotiaille ja on ollut tänä keväänä monien eskareiden suosikki! Sovellukseen on saatavilla maksua vastaan tehtäviä, jotka sopivat myös isommille lapsille. 

Saatavilla: iOS, Android


BEE-BOT
Bee-Botit ovat pieniä keltaisia ampiaisrobotteja, jotka seikkailevat tällä kertaa omassa pelissään. Niitä ohjataan nuolinäppäimiä painelemalla. Tehtävänäsi on mm. ohjata Bee-Bot radan läpi kukan luo ja kerätä kanan munimia munia. Bee-Bot sopii parhaiten pienille, noin 5-8 -vuotiaille.

Saatavilla: iOS. Androidille on saatavilla saman valmistajan hieman vastaava sovellus Blue-Bot. Siinä sinistä robottia ohjataan nuolinäppäimillä erilaisten alustojen päällä.




LEGO MINDSTORMS FIX THE FACTORY

Tehtävänäsi on auttaa Lego Mindstormseista tuttua EV3STORM-robottia palauttamaan akut oikeille paikoilleen. Robottia ohjataan raahamalla nuolipalikat oikeaan järjestykseen. Hauska peli sopii parhaiten noin 6-10 -vuotiaille.

Saatavilla: iOS, Android





SCRATCHJR
ScratchJr on tablet-laitteilla toimiva ympäristö, jossa voi harjoitella ohjelmointia. ScratchJr:ssa ei ole valmiita tehtäviä, vaan voit itse määrätä, mitä hahmot tekevät ja millaisessa ympäristössä. Ohjelmointi tapahtuu raahamalla kuvakkeita sopivaan järjestykseen. ScratchJr on pöytäkoneella toimivan Scratchin yksinkertaisempi versio. ScratchJr sopii parhaiten noin 7-11 -vuotiaille ja sitä onkin käytetty tänä keväänä ahkerasti Joensuun seudun kouluissa.

Saatavilla: iOS, Android



TYNKER
Tynker sisältää erilaisia ongelmapelejä, joissa hahmoa pitää auttaa mm. keräämään esineitä tai selviytymään radan läpi. Ohjaus tapahtuu raahamalla järjestykseen kuvakkeita, joissa on englanninkielisiä käskysanoja. Tynker sopiikin parhaiten alakouluikäisille, jotka ymmärtävät jo hieman englantia. Punainen versio (Coding for kids) on ilmainen, sininen (Tynker for Schools) maksullinen. Erona on sisältöjen saatavuus: punaisessa osa on lukittu.

Saatavilla: iOS, Android




HOPSCOTCH
Hopscotchissa voit kokeilla oman pelin/tarinan koodaamista tai pelata muiden tekemiä pelejä. Ohjelmointi tapahtuu Tynkerin tapaan raahaamalla kuvakkeita, joissa on englanninkielisiä käskysanoja. Hopscotch sopii parhaiten hieman englantia taitaville alakouluikäisille.

Saatavilla: iOS





Ohjelmoinnin opetukseen on saatavilla runsaasti erilaisia sovelluksia, joiden vaikeustaso vaihtelee eskarista alakoulun ylemmille luokille. Edellä mainittujen lisäksi muita sovelluksia ovat mm. CargoBot, Daisy the Dino, Coding Pirates, RunMarco, Code Warriors... Lisäksi kannattaa kokeilla ScratchJr:n monipuolisempaa versiota Scratchia (vaatii PC:n) tai Code Studion tarjontaa. Kokeilemalla löydät suosikkisi. Kodablella on helppo aloittaa ja ScratchJr taipuu lähes kaikille alakouluikäisille. Ohjelmoinnin iloa!

Kaipaatko lisää sovellusvinkkejä? Lue sarjamme ensimmäinen ja toinen osa!


Annu Schroderus
Seudullinen ICT-ohjaaja