Tervetuloa Joensuun seudun ICT-ohjauksen blogiin! Täältä löydät ajankohtaista tietoa seudulla järjestettävistä koulutuksista sekä ICT-ohjaajien kirjoittamia kertomuksia ja kuvauksia esi- ja perusopetuksen tvt-ohjauksista.


torstai 9. helmikuuta 2017

Kevääni kouluttajana

"Same old, same old" ei ole koskaan ollut minulle se, mitä kohti pyrin työssäni - tai elämässäni ylipäänsä. Uudistumishalu voi tarkoittaa sitä, että joutuu astumaan myös sen oman, turvallisen mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta voi toisaalta avata myös täysin uusia ja erittäin tervetulleita, inspiroivia puolia muuten tuttuun työnkuvaan.
   Aloitin englannin ja ranskan opettajana Lieksan lukiossa vuonna 2007 heti Joensuun yliopistosta valmistumiseni jälkeen, ja siitä lähtien olen opettanut pääasiassa englantia ja sittemmin myös ranskaa lukiossa, jonkun verran ranskaa Lieksan kansalaisopistossa ja kuluvan lukuvuoden aikana ranskaa myös yläkoulussa. Aloitin työurani hetkellä, jolloin esimerkiksi Smartboardit tekivät tuloansa koulumaailmaan isommalla rintamalla, herätellen tarvetta myös laajempialaiselle uudistumiselle koulumaailmassa.
   Päätoimeni lisäksi olen toiminut muutaman viime vuoden ajan Lieksan lukion kehittäjäopettajana, innostuen opetuksen uusista tuulista ja pyrkien innostamaan muita opettajia tvt:n käyttöön työssään. Haluni kehittyä ja kehittää on ollut kova, mutta aikaa on minunkin vuorokauteeni suotu vain se sääntömääräinen 24 tuntia, joten paljon on jäänyt myös kokematta ja tekemättä. Kehittäjäopettajan rooli on kuitenkin mahdollistanut lukuisia koulutuksia mm. opetuksen kehittämiseen ja oppijan roolin uudistumiseen liittyen. Kaiken edellä mainitun lisäksi ja ohella oppijalähtöisen oppimisen ohjauksen kehittäminen on ollut lähellä sydäntäni jo useamman vuoden ajan.
   Vuosi 2017 ja Joensuun Mediakeskuksen esi- ja perusopetuksen kehittämisprojekti toi tullessaan hartaasti toivomani mahdollisuuden keskittyä loppukevään ajan tvt:n opetuskäytön ja uusien opetusinnovaatioiden maailmaan täysillä. Pääsen ICT-ohjaajana myös vierailemaan lukemattomilla kouluilla ja päiväkodeilla Joensuussa ja ympäryskunnissa ja ohjaamaan uusia, innokkaita oppijoita ja heidän opettajiaan tvt:n opetuskäytön lisäämiseksi.
   iPadin tai älyluurin laiteparina olemisen lisäksi minut saattaa löytää juoksumaton tai painojen kimpusta kuntosalilta tai pitkin maita ja mantuja juoksentelemasta loppukevään puolimaratonin kiilto silmissä. Hymyillään siis, missä ikinä tavataankin! :)

Innokasta kevään alkua kaikille!

-Niina


maanantai 16. tammikuuta 2017

ICT-ohjaus keväällä 2017

Saimme iloksemme kuulla juuri ennen joulua, että ICT-ohjaushanke "Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen" saa jatkoa. Näin ollen toiminta jatkuu ennallaan vielä ainakin kevään 2017 ajan. Koulukierrosten lisäksi painotamme tänä keväänä erityisesti JYKillä tapahtuvia teemakoulutuksia, jotka ovat avoimia kaikille seudun opettajille. Koulutusten teemoina on erityisesti ohjelmointia, O365-perusteet, GAfE-perusteet sekä erilaisia iPad-sovelluksia. Myös muita koulutuksia on mahdollista saada. Toivommekin opettajilta palautetta ja toiveita koulutusten suhteen! Ajankohtaista tietoa koulutuksista löydät Joensuun mediakeskuksen koulutuskalenterista: https://peda.net/joensuu/jm/koulutuskalenteri2.

Vuoden vaihtuessa myös henkilökunnassa tehtiin pientä päivitystä. Annu Schroderus siirtyy jatkamaan kouluttajatehtäviä Ilona IT:lle ja hänen tilalleen astuu Lauri Parkkonen. Laurilla on runsaasti kokemusta mm. luokanopettajana sekä Innokas-verkoston kouluttajana toimimisesta. Lauriin kannattaakin siis olla yhteydessä, mikäli erityisesti ohjelmointi ja robotiikka kiinnostavat.

Ohjaajien kalentereissa on vielä runsaasti vapaata, mutta nopeat syövät hitaat. Kartoita siis omaa ja työkavereidesi osaamista, pohtikaa millaista koulutusta tarvitsisitte ja olkaa yhteydessä ICT-ohjaajiin. Suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva ohjauspäivä.

Energistä kevätlukukautta,

Seudun ICT-ohjaus

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Mediakeskuksen joulun toivotukset




Vuosi kulkee vääjäämättä kohti loppuaan, ja uuden vuoden alkua. Joensuun mediakeskus haluaa toivottaa kaikille oikein rauhaisaa joulua ja intoa vuoteen 2017.

Mediakeskuksen hanke ”Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen” sai jatkoa vuodelle 2017. Tämä merkitsee jo tutun toiminnan jatkumista ennallaan; ICT-ohjaajia voi kutsua esiopetuksen ryhmiin ja kouluille myös ensi vuonna. Toki myös uusia kuvioita on tiedossa; niistä enemmän tietoa sitten ensi vuonna.


torstai 24. marraskuuta 2016

Syksyn kuulumisia #2

Pian on jo joulukuu, ja joulujuhlien valmistelu tuo vipinää arkeen päiväkodeissa ja kouluissa. Mediakeskuksen ”joulujuhla” kuitenkin meni jo. Oivalla & Onnistu (18.-19.11.2016) oli yhteistyössä Joensuun Normaalikoulun ja Joensuun kaupungin kanssa järjestetty digitaalisuuden, laaja-alaisen osaamisen ja tulevaisuuden taitojen koulutustapahtuma.  



Oivalla & Onnistu veti Normaalikoulun tiloihin yli 900 opetusalan ammattilaista. Suurin ruuhka oli lauantaina, jolloin paikalla olivat mm. Joensuun kaupungin ja Normaalikoulun opettajat, sekä luonnollisesti kauempaakin saapuneita kuulijoita ja oppijoita.  
Kahden päivän aikana tapahtumassa järjestettiin luentoja, pajoja, esittelyitä yms laidasta laitaan. Välillä koko osallistujajoukko kokoontui saliin kuuntelemaan mielenkiintoisia ja osallistavia luentoja.
Kiitos kaikille pajan, luentojen ja koulutusten pitäjille.



Oivalla & Onnistun lisäksi Mediakeskuksen koulutuskalenteria ovat täyttäneet ”perinteiset” Peda.netin ja iPadien koulutukset ja ViLLE-koulutukset. Harvinaisempaa herkkua ovat olleet esim. Karelia AMK:n kanssa käynnissä oleva verkkokurssi koodauksen maailmaan (Uusi OPS – pedagoginen koulutus koodaamiseen) sekä Paikkaoppi-oppimisympäristön koulutus. Molempia on tarjolla myös keväällä. Lisäksi pilvipalvelujen/oppimisympäristöjen koulutuksia on pidetty ja aloiteltu. Näistä O365 on ollut käytössä jo pidempään, ja GAfE saatiin koulujen käyttöön tänä syksynä.  


Syksyn aikana kunnissa on myös järjestetty koulutuksia päiväkotien ja koulujen vanhempaintoimikunnille/-yhdistyksille. Koulutuksissa on käyty läpi koulun ja kodin sähköisiä viestintävälineitä niin, että yhdistys voi viestiä sekä kouluun päin että huoltajille ajankohtaisista ja tärkeistä asioista. Koulutuksissa on opeteltu myös toimimaan Peda.net:ssä niin, että yhdistys voi viestittää toiminnastaan myös muille kiinnostuneille, esim. lapsen sukulaisille. 



Hyvää loppuvuotta ja joulun odotusta!


perjantai 28. lokakuuta 2016

Syksyn kuulumisia

Syksy on hurahtanut jo pitkälle ja seudun ICT-ohjaajilla on pitänyt kiirettä. Esiopetuksen ja koulujen väki on selvästikin innostunut siitä, että ohjaaja tulee päiväkodille/koululle kouluttamaan. Näin voidaan toimia opettajalle tutussa ympäristössä ja koulutus sujahtaa luontevasti osaksi päivää. Lisäksi opettajat ovat innostuneet pyytämään ohjaajaa luokkaan, jolloin opettaja pääsee kouluttautumaan yhdessä oppilaiden kanssa. Tässä koulutusmallissa ohjaaja antaa usein myös vinkkejä opettajalle, kuinka jatkaa työskentelyä seuraavilla tunneilla. On aina ilahduttavaa palata koululle ja huomata, että nämä neuvot on otettu käyttöön. Tämä koulutusmalli on myös ollut erittäin tehokas, vaikka kerralla saadaankin koulutettua "vain" yksi opettaja. Laatu kuitenkin korvaa ehdottomasti määrän. Muutamia väärinkäsityksiä on sattunut, että ohjaaja pitäisi oppitunnin ja opettaja voisi tällöin olla muualla. Näin emme kuitenkaan toimi, sillä kyseessä on nimenomaan opettajan koulutustilaisuus. Keskustelemalla nämäkin väärinkäsitykset on usein saatu nopeasti selvitettyä.
Kouluympäristön tutkimista valokuvauksen kautta
Ohjaukset ovat keskittyneet viime kevään tapaan erityisesti peda.netin sekä iPadien hyödyntämiseen oppimisessa ja opetuksessa. Keväällä käynnisteltiin myös ViLLE - matematiikan opintopolun käyttöönottokoulutuksia ja ne ovat jatkuneet syksyllä. Tämän syksyn aikana Joensuun seudulle on saatu ainakin 12 uutta ViLLE-koulua! Lisäksi uutena koulutuspakettina on käynnistelty opettajan tablettaidot -koulutuksia. Koulutuksia on kolmea erilaista linjaa: esi- ja alkuopettajat, alakoulun opettajat sekä yläkoulun opettajat. Syksyn aikana järjestetään jokaiselle linjalle neljä kahden tunnin koulutuskertaa. Aiheina koulutuskerroissa on iPad tutuksi, sovelluksia iPadille, peda.net+iPad sekä sovelluksia iPadille osa 2. Koulutuksessa lähdetään liikkeelle perusteista ja aiemmin opittua hyödynnetään aina myöhemmillä kerroilla. Koulutuskerrat muodostavat siis jatkumon, mutta opettaja voi ilmoittautua myös yksittäiselle koulutuskerralle. Lisätietoa ja ilmoittautumislomakkeen näihin koulutuksiin löydät peda.netistä koulutuskalenterista.

"Yks, kaks, kolme..." mittaus käynnissä
Koulutusten ja ohjausten ohella ICT-ohjaajat ovat myös olleet valmistelemassa Oivalla & Onnistu -tapahtumaa, joka järjestetään Joensuussa kolmen viikon kuluttua 18.-19.11.2016. Perjantai on avoin kaikille digitaalisuudesta, laaja-alaisesta osaamisesta ja tulevaisuuden taidoista kiinnostuneille, kun taas lauantai toimii VESO-päivänä seudun opettajille. Mikäli kiinnostuit, niin varsinainen ilmoittautuminen on jo sulkeutunut, mutta jälki-ilmoittautuminen on vielä mahdollista. Nopeat ehtivät vielä mukaan!

Sopivan työskentelypaikan etsimisessä kannattaa käyttää luovuutta
ICT-ohjaajien koulutuskalentereissa on vielä marraskuun loppupuolella ja joulukuussa vapaita aikoja. Ota siis rohkeasti yhteyttä!

Mukavaa syksyn jatkoa ja talven odotusta,

Seudun ICT-ohjaus

tiistai 2. elokuuta 2016

Valmiina syksyyn

Kesäkuukausien aikana seudun ICT-ohjaajat ovat verkostoituneet, päivittäneet omaa osaamistaan sekä tietenkin ladanneet akkuja tulevaa lukuvuotta varten. Elokuun pyörähdettyä käyntiin on kuitenkin jo aika alkaa suunnata katsetta takaisin työmaalle ja syksyn ohjelmaan. Syksyllä onkin tulossa paljon mielenkiintoisia koulutuksia: mm. Kopiosto tulee kertomaan uudistuneesta Kopiraittilan koulusta ja seudun omat ohjaajat alkavat järjestää aktiivisesti ViLLE - matematiikan opintopolun käyttöönottokoulutuksia. Lisäksi peda.net ja iPad-koulutukset jatkuvat normaalisti.

Tänä syksynä ICT-ohjaajina jatkavat Annu Schroderus, Johanna Lakka sekä Miikka Metsola. Tuttuun tapaan ohjaajia voi pyytää vierailemaan päiväkodilla/koululla ja ohjausaihe on sovittavissa. Ohjaus voi olla joko henkilökohtaista, pien- tai suurryhmässä tapahtuvaa tai ohjaaja voi tulla mukaan oppitunnille. Ohjaajat tavoitat parhaiten sähköpostitse: etunimi.sukunimi@joensuu.fi. 

Mukavaa loppukesää ja alkavaa uutta lukuvuotta!

Seudun ICT-ohjaus

tiistai 31. toukokuuta 2016

Lukuvuosi seudullisena ICT-ohjaajana

Lukuvuosi Joensuun seudun pedagogisena ICT-ohjaajana alkaa pian olla osaltani ohi. Vuoteen on mahtunut paljon hienoja muistoja, upeita ihmisiä ja kohtaamisia. Näitä tunnelmia haluan vielä jakaa kanssanne tällä kuvamuistelolla.


Lukuvuosi seudullisena ICT-ohjaajana

Kiitos kaikille ihanille opettajille, innokkaille oppilaille ja mahtaville työkavereille hienosta vuodesta!

Jaana Vauhkonen
ICT-ohjaaja